En tässä yhteydessä melkein viitsi edes mainita sitä ärtymystä, mihin syyllistyn aina yhdyssanavirheisiin ja muuhun huolimattomaan kielenkäyttöön törmätessäni, kun se ei nyt ollut valitusvirteni aihe.
Tänään minua kyltäännyttää aivan toisenlaisista syistä. Aina näin juhla-aikoina, oli ystävän- tai äitienpäivä, joulu tahi juhannus, toivotuksia toisensa perään ehostettuna aiheeseen liittyvällä kuvalla. Äitienpäivä on jo ennen someaikaa ollut minulle lähinnä kiusallinen, mutta nyttemmin lisäksi rasittava - ellen malta pysyä poissa netistä. Tiedättekö mitä on punainen hera? En minäkään välittäisi tietää, mutta se on nykyisellä kotiseudullani juhannukseen liittyvä perinneruoka, jonka kuvia olen nyt sitten tahtomattani ihmetellyt feissikavereiden sivuilla. Punaisen herran toinen nimi on juhanusjuusto, vaikka on sitä tavattu tarjota muissakin suuremmissa kesäjuhlissa kuten häissä, ja itse olen ensimmäisen (ja kutakuinkin ainoan) kerran maistanut sitä lakkiaisissa. Tottahan tokikin söin ottamani annoksen loppuun. Ei ole tapanani jättää lautaselle ruokaa, eikä astian tyhjääminen mitenkään vastenmielistä ollut. Mutta minulle kyseisellä herkuilla ei ole sitä perinnearvoa, joka sen suosiota nostaa kanssakansalaisten parissa. Arvioin sitä vain oman makuaistini perusteella. Eikä mielestäni makuelämys ole sen vaivan väärti, että pitää tuntikaupalla keitellä. Lapsuuden kotiseutuni uunijussi sentään valmistui itsestään uunissa ilman hämmentämistä, ja se oli pehmeää syödä. Sitä saattaisin vielä joskus nostalgiasyistä maistaa, jos joskus tarjoutuu tilaisuus, mutta en minä sitäkään itse rupeaisi tekemään. Kun ei ole noita poikiviakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti